Olen Valviran laillistama puheterapeutti, valmistuin Oulun yliopiston logopedian koulutusohjelmasta filosofian maisteriksi vuonna 2008. Olen työskennellyt puheterapeuttina valmistumisestani lähtien pääasiassa lasten, mutta myös aikuisten parissa. Perusterveydenhuollon puheterapeuttina olen toiminut vuodesta 2008 saakka ja yksityisenä ammatinharjoittajana päätyöni ohella vuodesta 2015 saakka.

Minulla on eniten kokemusta ja osaamista lasten puheen ja kielen häiriöiden arvioinnista ja kuntoutuksesta. Olen perehtynyt myös valikoivaan puhumattomuuteen eli selektiiviseen mutismiin, toiselta nimeltään tilannekohtaiseen puhumisen vaikeuteen. Tältä osin asiakkaat voivat olla kaikenikäisiä lapsia tai nuoria. Päivitän osaamistani säännöllisillä täydennyskoulutuksilla.

Puheterapia toteutuu suomen kielellä. Tarvittaessa esimerkiksi asiakkaan läheisten ohjaaminen voi toteutua englanniksi. Puheterapiassa voidaan käyttää myös puhetta tukevia tai korvaavia kommunikointikeinoja, kuten kuvia tai tukiviittomia.

Ajantasaisen tiedon vapaista asiakaspaikoista saat selville olemalla yhteydessä puhelimitse tai sähköpostilla.

Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jota antaa puheterapeutti. Puheterapeutti on sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) laillistama terveydenhuollon ammattihenkilö, joka on valmistunut yliopistosta logopedian koulutusohjelmasta filosofian maisteriksi. Puheterapiassa arvioidaan, tutkitaan ja kuntoutetaan lasten ja aikuisten puheen, kielen, kommunikaation ja vuorovaikutuksen häiriöitä sekä syömis- ja nielemistoimintoja.

Yksityisenä ammatinharjoittajana tarjoan puheterapiaa Kokkolassa pääasiallisesti Kelan maksusitoumuksella. Olen toiminut Kelan puheterapian palveluntuottajana vuodesta 2015. Kun puheterapia toteutuu Kelan maksusitoumuksella, kuntoutujan etuuden maksaa Kela. Lisätietoa Kelan etuuksista ja kuntoutuksista löytyy Kelan verkkosivuilta ja yhteystiedot Kela - etuuskohtaiset palvelunumerot sivulta.

Mahdollisuuksien mukaan otan vastaan myös itse maksavia asiakkaita tai esimerkiksi vakuutusyhtiön maksusitoumuksella asioivia.

Puheterapia toteutuu asiakkaan tiloissa, esimerkiksi asiakkaan kotona, päiväkodissa tai koulussa. Puheterapia voi toteutua myös etäyhteydellä.